| flaa ( @ 2008-03-11 22:59:00 |
| Current mood: | |
| Current music: | A State of Trance |
MOOG ja Lopullisen Ratkaisun metsästys
Jaahas,
näyttäisi siltä, että viimeinen merkintä on yli kolmen kuukauden takaa, jolloin suurimpana uutisena oli Uuno. Ilmeisesti bloggausvauhtini hiipuu hiljalleen. Olen välillä miettinyt blogialustan vaihtoa esim. IRC-Galleriaan. Äsken tuli mieleen että voisin tyytyä väsäämään blogin mooma.infoon. Itse asiassa se on tällä hetkellä mielekkäin vaihtoehto. Blogaamiseen ja yleisesti sosiaaliseen verkostoitumiseen liittyen mua on viime aikoina kismittänyt suuresti sen nykyinen tila. Sosiaalisten verkostointipalveluiden, joihin on rekisteröidyttävä ylläpitääkseen kattavasti yhteys kaikkiin nettituttuihinsa, määrä kasvaa epäinhimillistä tahtia. Mulla on täl hetkel käyttäjätunnus ihan liian moneen sivustoon. Lähes joka päivä plärään läpi lukuisat sivustot jotta näen mitä tuttavarpiirissäni tapahtuu. Minulla voi joskus olla esimerkiksi blogimerkintä tai valokuva, jonka haluaisin asettaa esille suurelle joukolle tuttaviani mutta sen tehdäkseni minun täytyisi viedä merkintä tai valokuva verkkoon useaan kertaan jotta kaikki tuttuni eri verkostoissa näkisivät sen. Olen toivonut jonkinlaista Lopullista Ratkaisua tähän sirpaloituneen verkkoyhteisöllisyyden ongelmaan. Kunpa olisi olemassa tapa, jolla pystyisi vain yhtä järjestelmää käyttämällä olemaan yhteydessä kaikkiin niihin lukuisiin palveluihin, kuten LiveJournal, Youtube, Flickr, Blogger, IRC-Galleria ja Myspace, joiden välityksellä ollaan kiinni yhteisössä. Ongelma on esitetty jo aiemmin mutta tähän mennessä ratkaisua ei ole, joitakin purkkaviritelmiä lukuunottamatta. Ratkaisu voisi olla esimerkiksi jonkinlainen innovatiivinen, avoin rajapinta, jonka avulla verkostot voisivat toimia yhdessä muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden verkon sosiaalisista verkostoista ja työkaluista. Joka tapauksessa koitanpa tähän hieman raapustaa jotain viime aikojen mietteitä.
Uuno on kasvanut hurjaa vauhtia. Hädin tuskin sain uutta kameraa rikkoontuneen tilalle kun uuno oli jo kasvanut karvapalleromaisesta pennusta nuoreksi kolliksi. Täl hetkel se painaa yli 2,5 kg ja turkki on muuttunut komeasti kiiltäväksi. Uuno kynsii ja raapii toisinaan kuten aiemminkin, joskus hyvin väkivaltaisesti. Silloin kun on alkanut oikein kyrpimään niin olen leikannut Uunon kynnet siinä toivossa, että raapiminen sattuis vähemmän. Uuno ei tykkää ollenkaan kynsien leikkaamisesta. Uuno on tutustunut isäni avovaimon koiraan, Vappuun. Ne tulevat toimeen vallan hyvin, pentuja kun ovat. Uunolle on nyt annettu ensimmäinen rokotus ja matolääkkeet. Seuraavana olisi vuorossa kastrointi, johon Uuno ei ole ainakaan sanonut eitä. Kuten olen olettanut, kissan hoito on oikukkaan elukan kanssa taiteilemista mutta kuitenkin ihan kivaa hommaa.
Olen siis tekemässä opinnäytetyötäni. Kuin taivaan lahjana mieleeni pälkähti tämä hullu ajatus. Olin pelannut Live for Speediä ja sain selville, että pelistä on mahdollista lukea auton liikedataa. Tiesin, että koulun Virtuaaliympäristöjen ohjelmointilaboratorio pLabissa on liikealusta. Yks ynnä yks. Perkule, miehän liitän ne kaks yhteen FOR TEH MASSIVE LULZ! Ja sitten kuin taivaan lahjana ehdotukseni hyväksyttiin, jolloin alkoi ihan aikuisten oikeesti opinnäytetyön tekeminen.
Helmikuuhun saakka väänsin dokumentteha aina projektisuunnitelmasta tekniseen suunnittelmaan. Pari viikkoa sitten aloitin lopullisen tuotteen ohjelmoinnin. Varsinkin tämä ohjelmointivaihe on ollut todella aikaa vievää, vaativaa ja uuvuttavaa mutta aiheen mielenkiintoisuuden vuoksi kuitenkin kivaa! En malta odottaa sitä hetkeä jolloin saan ohjelman valmiiks ja pääsen ajeleen Live for Speed -liikesimulaatiota!!! VRUUUM!!!1
Tässäpä kuva mistä kyse: 
Tällä hetkellä liikealustan päällä on moottorikelkka, jota käytettiin moottorikelkkasimulaattorissa. En ole nähnyt sitä toiminnassa. En ole myöskään nähnyt muinaista autosimulaattoria, jota varten liikealustan päälle oli roudattu ladanpuolikas. Tällä hetkellä moottorikelkkalla ohjataan joko Tux Racer -laskettelupeliä (tai projektiryhmämme tekemää labyrinttipeliä) eli liikealustalla toimii tällä hetkellä... pingviinisimulaattori.
Viimeisen viikon olen kuunnellut pitkästä aikaa trancea. Törmäsin Armin van Buurenin A State of Trance radio-ohjelmaan, jonka rytmin tahtiin olen vääntänyt koodia.